HUOMIO! HUOMIO!

Uuden ohjelmakauden tukihakukierroksen aikataulu on muuttunut. Ensimmäinen tukihakukierros avataan lulltavimmin loka-marraskuussa 2007!!!

Aikataulu

Valmista syys-lokakuussa?

 

Tukikelpoisuusaika ohjelmakaudella 2007-2013 alkoi 1.1.2007 ja hankehakemuksen voi laittaa vireille.

Rahoituspäätöksiä rahoittajaviranomaiset ryhtyvät Pohjois-Savossa kuitenkin tekemään vasta toimenpideohjelmien (EAKR, ESR) hyväksymisen jälkeen. Toimenpideohjelmat hyväksyttiin valtioneuvosossa 1.2.2007 ja ne on toimitettu komissioon. Komissiolla on neljä kuukautta aikaa hyväksyä toimenpideohjelmat ja Suomen kansallinen alue- ja rakennepoliittinen strategia. Tämänhetkisen arvion mukaan toimenpideohjelmat hyväksyttäneen syys-lokakuussa 2007.

Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys –ohjelmaan osoitettujen hakemusten valmistelua eivät rahoittajaviranomaiset aloita ennen kuin toimenpideohjelmat on hyväksytty komissiossa.

TE-keskuksen yritysosaston rahoitus

Yritystuen myöntämistä säätelevä lainsäädäntö uudistuu alkaneelle rakennerahastokaudelle. Uusi laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (1336/2006) tulee voimaan keväällä. Pohjois-Savon TE-keskuksen yritysosasto ottaa vastaan rahoitushakemuksia jatkuvasti. Yritykset voivat toistaiseksi käyttää nykyisiä hakemuslomakkeita. Komission uusien ohjeiden mukaan investointihanke säilyttää aluetukikelpoisuuden, kun TE-keskus on vahvistanut kirjallisesti tukihakemuksen jättämisen jälkeen, että hanke täyttää ohjelmassa asetetut tukikelpoisuuden edellytykset. Yrityksen investointihanketta ei voi aloittaa ennen yritysosaston kirjallista ilmoitusta.


Tekesin rahoitus

Tekesillä on yritysten tuotekehitysprojekteille jatkuva hakuaika. Tutkimuslaitosten ja julkisten organisaatioiden hankkeille Tekesissä on käytössä valtakunnalliset hakuajat: 28.2.2007 ja 14.9.2007. Tekesin teknologiaohjelmiin liittyvillä tutkimushankkeilla voi olla lisäksi omat hakuajat. Lisätietoja hakuajoista sekä hakemuslomakkeet löytyvät internet-osoitteesta www.tekes.fi.

Finnvera Oyj:n rahoitus

Finnvera välittää Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) korkotuettuja lainoja pienille ja keskisuurille yrityksille EU:n rakennerahasto-ohjelmien tavoitealueilla. EAKR:n tuen avulla Finnvera myöntää investointi- ja käyttöpääomalainoja, pien- ja naisyrittäjälainoja sekä yrittäjälainoja. Finnveran lainojen hakemiselle ei ole määräaikoja. Lisätietoa löytyy internetosoitteesta www.finnvera.fi

Syksyllä 2007 rahoittavat viranomaiset järjestävät useita tiedotustilaisuuksia uuden ohjelmakauden sisällöstä ja hakumenettelyistä ja aina voi asioita tiedustella suoraan viranomaisilta.