Ohjelmakauden päättyminen

Menojen tukikelpoisuusaika rahoitus- ja maksatus-päätösten osalta kuluvalla rakennerahastokaudella 2000-2006 päättyy rakennerahastojen yleisasetuksen 1260/1999 30 artiklan mukaisesti 31.12.2008.

Maksuviranomaisten antamien ohjeiden mukaan rahoituspäätökset tulee tehdä pääsääntöisesti 31.12.2006 mennessä ja maksatuspäätökset 30.6.2008 mennessä.

Euroopan unionin portaaliin tästä!

Copyright Ilpo Lommi, Kunnonpaikka/Huoltoliitto ry, Irma Toivanen

Ajankohtaista

Uusi maakunnan yhteistyöryhmä valitsi puheenjohtajistonsa

 

19.04.2007

Pohjois-Savon uusi maakunnan yhteistyöryhmä (myr) valitsi järjestäytymiskokouksessaan 18.4. 2007 kolme varapuheenjohtajaa. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi tuli Pohjois-Savon TE-keskuksen johtaja (Jaakko Kekoni 31.5.2007 saakka), toiseksi varapuheenjohtajaksi koulutuspäällikkö Mika Hentunen Varkaudesta ja kolmanneksi varapuheenjohtajaksi toimitusjohtaja Arto Herranen Kuopiosta. Puheenjohtajana jatkaa kuopiolainen kansanedustaja Markku Rossi (kesk). Kokouksessa sovittiin, että järjestötahojen edustajat kierrättävät keskuudessaan kolmannen varapuheenjohtajan tehtävää. Rossin ja Hentusen nykyinen toimikausi kestää kuluvan kunnallisvaalikauden eli vuoden 2009 loppuun. TE-keskuksen johtajan tehtävistä eronneen Jaakko Kekonin seuraajasta tulee nimittämisensä jälkeen yhteistyöryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Maakunnan yhteistyöryhmä muodostuu puheenjohtajasta sekä 24 varsinaisesta jäsenestä ja heidän varajäsenistään. Yhteistyöryhmän toimikausi alkoi 4.2.2007 ja se jatkuu ohjelmakauden eli vuoden 2013 loppuun lukuun ottamatta Pohjois-Savon liiton ja sen jäsenkuntien edustajia, jotka valittiin kuluvan kunnallisvaalikauden eli vuoden 2008 loppuun.

Yhteistyöryhmässä ovat tasapuolisesti edustettuina kolme ryhmää; Pohjois-Savon liitto ja sen jäsenkunnat, EU:n rakennerahasto-ohjelmaa maakunnassa rahoittavat valtion viranomaiset ja muut valtionhallinnon organisaatiot sekä tärkeimmät työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt ja muut kansalaisyhteiskuntaa edustavat järjestöt, jotka mm. edistävät sukupuolten tasa-arvoa ja kestävää kehitystä. Muutos edelliseen yhteistyöryhmään on Pohjois-Savon metsäkeskuksen edustuksen korvautuminen Savonia-ammattikorkeakoulun edustajalla.

Pohjois-Savon liiton maakuntahallituksen nimeämiä yhteistyöryhmän jäseniä ja heidän henkilökohtaisia varajäseniään ovat Pohjois-Savon liiton ja sen jäsenkuntien edustajina puheenjohtaja Markku Rossi, Mika Hentunen (Iris Asikainen), sdp, Pekka Kantanen (Hannu Halonen), kokoomus, Leena Kaulamo (Kirsti Paananen), kokoomus, Rauno Kettunen (Sakari Toivanen), kesk, Marjatta Parviainen (Ulla Peltonen), kesk, Anneli Remes (Mikko Remes), kesk, Tero Vasamaa (Pirjo Laitinen) vas, ja Tuula Väätäinen (Olavi Ruotsalainen), sdp.

Valtionhallintoa edustavat Jaakko Kekoni (31.5.2007 asti) (Kirsi Vainikainen), Pohjois-Savon TE-keskuksesta, Eeva Könönen (Patrick Hublin) Pohjois-Savon ympäristökeskuksesta, Heikki Laakso (Maire Avento) Itä-Suomen lääninhallituksesta, Eija Pihlaja (Timo Karjalainen) TE-keskuksen yritysosastolta, Ritva Saarelainen (Kari Venäläinen) TE-keskuksen Tekes-yksiköstä, Pauli Tengvall (Johanna Reinikainen) Finnvera Oyj:stä, Matti Tuiremo (Petri Keränen) Savo-Karjalan tiepiiristä ja Matti Uusitupa (Päivi Nerg) Kuopion yliopistosta.

Järjestötahoja edustavat Arto Herranen (Päivi Ruokolainen), Kuopion Kauppakamarista, Seppo Karvinen (Veikko Tervonen) Savon Yrittäjistä, Satu Kivelä (Jarmo Immonen) Elinkeinoelämän keskusliitosta, Raimo Laulainen (Markku Kiljander) SAK:n Pohjois-Savon aluepalvelukeskuksesta, Tarja Pirkkalainen (Jyrki Riekkinen) STTK Pohjois-Savosta, Juhani Savolainen (Irma Sirviö) MTK Pohjois-Savosta, Mirja Syrjänen (Sari Nevalainen) Akavan Pohjois-Savon aluetoimikunnasta ja Veli-Matti Tolppi (Ulla Voutilainen) Savonia-ammattikorkeakoulusta.

Yhteistyöryhmän esittelijänä toimii Pohjois-Savon liiton vs. maakuntajohtaja Jussi Huttunen ja sihteerinä EU-koordinaattori Sanna Kauvosaari maakunnan liitosta.

Yhteistyöryhmän kielteinen hankepäätös sitoo EU-rahoittajia

Maakunnan yhteistyöryhmä on perustettu EU:n rakennerahasto-ohjelmien toteuttamista ja alueiden kehittämiseen vaikuttavien toimenpiteiden yhteensovittamista varten. Se antaa lausunnon hankkeista, joiden rahoitusosuuden yhteismäärä on vähintään 0,9 milj. euroa investointihankkeissa ja 0,5 milj. euroa muissa hankkeissa.

Olennainen muutos edelliseen v. 2000-2006 rakennerahastokauteen verrattuna on, että yhteistyöryhmän kielteinen hankerahoituskannanotto sitoo myös varsinaisia EU-rahoittajia. Sen sijaan yhteistyöryhmän myönteinen puoltopäätös ei ole rahoittajia sitova, sillä ne voivat perustellusti tehdä kielteisenkin ratkaisun. Yhteistyöryhmän on pyrittävä päätöksissään yksimielisyyteen. Jos siihen ei päästä, päätökseen tarvitaan äänestyksessä kahden kolmasosan enemmistö.

Yhteistyöryhmä hyväksyy vuosittain lokakuussa maakuntaohjelman toteuttamissuunnitelmaan kuuluvan maakunnan yhteistyöasiakirjan. Siinä sovitaan EU-tukien ja niiden kansallisen vastinrahoituksen kohdentuminen pohjoissavolaisille EU-rahoittajille eli Pohjois-Savon TE-keskukselle, Pohjois-Savon liitolle, Itä-Suomen lääninhallitukselle, Pohjois-Savon ympäristökeskukselle, Finnvera Oyj:lle ja Savo-Karjalan tiepiirille.

Pysyviä asiantuntijoita nimitettiin, jaostoja ei

Yhteistyöryhmä nimitti pysyviksi asiantuntijoikseen terveydenhuollon tarkastaja Ansa Sonnisen Itä-Suomen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolta sukupuolten välisen tasa-arvon edistämiseen liittyen sekä Kuopion kaupunginjohtaja Petteri Parosen kaupunkipolitiikan asiantuntijaksi. Lisäksi tehtävään nimitetään Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri ry:n myöhemmin valitsema edustaja. Pysyvillä asiantuntijoilla on puhe- mutta ei äänioikeus yhteistyöryhmän kokouksissa.

Jaostoja ei uusi maakunnan yhteistyöryhmä perustanut. Sen käsittelemiä asioita valmistelee yhteistyöryhmän 11-jäseninen sihteeristö, joka tekee myös EU:n rakennerahasto-ohjelmien ja maaseuturahaston yhteensovitusta. Yhteistyöryhmän sihteeristöön kuuluvat v. 2007-2013 puheenjohtajana Pohjois-Savon liiton vs. maakuntajohtaja Jussi Huttunen, varapuheenjohtajana Pohjois-Savon liiton kehittämisjohtaja Henrik Rissanen sekä jäseninä Pauli Tengvall Finnvera Oyj:stä, Timo Ollila Itä-Suomen lääninhallituksen sivistysosastolta, Ansa Sonninen lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosastolta, Eeva Könönen Pohjois-Savon ympäristökeskuksesta, Eila Jäppinen Pohjois-Savon TE-keskuksen yritysosastolta, Pekka Kärkkäinen TE-keskuksen maaseutuosastolta, Merja Hilpinen työvoimaosastolta ja Kari Venäläinen teknologian kehittämisosastolta sekä Petri Keränen Savo-Karjalan tiepiiristä. Sihteerinä toimii maakunnan liiton EU-koordinaattori Sanna Kauvosaari.

Yhteistyöryhmä pitää työjärjestyksensä loppuun käsittelemiseksi ja päättämiseksi jatkokokouksen 30. huhtikuuta.

Lisätietoja:
Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtaja Markku Rossi, p. 050 511 3056, vs. maakuntajohtaja Jussi Huttunen, p. 044 714 2642 ja EU-koordinaattori Sanna Kauvosaari, p. 044 714 2670.